Säveltäjän savut | 05.09.2008

Anton Tšehov ja Pjotr Tšaikovski kohtaavat tänä syksynä Helsingissä. Kansallisbaletin ohjelmassa on Lokki-baletti, joka perustuu Tšehovin näytelmään ja jonka musiikkina on mm. Tšaikovskia.

Kohtaaminen ei ole herrojen ensimmäinen. Sitä ei ollut myöskään baletin kantaesitys Hampurissa vuonna 2002. Ensimmäinen kohtaaminen tapahtui säveltäjän veljen, näytelmäkirjailija Modest Tšaikovskin kotona Pietarissa joulukuussa 1888.

Tšehov ja Tšaikovski tiesivät toistensa olemassaolosta jo ennen tapaamistaan Modestin luona. Tšehov oli Tšaikovskin musiikin ihailija, ja Tsaikovski oli lukenut Tšehovin novelleja ainakin jo edellisvuonna. Tšehov oli sitä paitsi ehtinyt saavuttaa mainetta mm. Puškin-palkinnollaan syksyllä 1888.

Tšehov omisti Tšaikovskille kokoelmansa "Ikäviä ihmisiä". Kirjeessään Tšaikovskille Tšehov kuvaa kokoelman kertomuksia "ikäviksi ja pitkäveteisiksi kuin syksy, äänilajiltaan yksitoikkoisiksi", mutta Tšaikovski ei silti kieltäytynyt kunniasta.

Tšaikovski vieraili Tšehoveilla lokakuussa 1889. Lähtiessään hän unohti savukerasiansa. Anton piti huolta että rasia palautettiin, mutta ihan koskemattomana Tšaikovski ei rasiaansa takaisin saanut: Tšehovin tuttavat, viulisti Ivanenko ja sellisti Semaško sekä Tšehovin Ivan-veli halusivat välttämättä kokeilla, miltä maistuvat savut suuren säveltäjän rasiasta, ja polttivat kukin juhlallisesti yhden savukkeen.

::
::
Tätäkin sirpaletta voi kommentoida |