Kymmenes kirja rakkaudesta | 06.08.2009
YLE TV1:n ohjelmasarjan Kymmenen kirjaa rakkaudesta, siis sen sarjan, jonka puffeissa Kari Väänänen esiintyy kummallisessa asussa niin kuin tietystä Capran elokuvasta tupsahtaneena, viimeisen jakson aiheena 13.8. on Tšehovin näytelmä Lokki.
Jakson isäntänä on muusikko Pauli Hanhiniemi, ja hänen vieraikseen saapuvat näytelmäkirjailija-ohjaaja Sirkku Peltola ja runoilija Jani Nieminen. Keskustelijat kuvaavat Lokkia ja Tšehovia ohjelman sivuilla seuraavasti:
Hanhiniemen mielestä Lokki on kuin Rubikin kuutio: hän huomasi toivovansa, että edes joku olisi onnistunut rakkaudessaan, että palikat olisivat edes kerran loksahtaneet paikoilleen.
Niemisen mukaan Tšehovin mieshahmot ”luistelevat”: he syttyvät ja sytyttävät, mutta eivät kanna vastuuta teoistaan.
Peltola toteaa, että Tšehov kertoo mahdottomasta rakkaudesta läpi koko tuotantonsa. ”Rakkaus on hyvä aihe, koska se ei ole paikoillaan, vaan se kehittyy, liikkuu ja muuttuu."
Ohjelma lähetetään torstaina 13.8. klo 21.05 ja uusitaan perjantaina 14.30 ja sunnuntaina 14.00.
Linkit:
Kymmenen kirjaa rakkaudesta | Pauli Hanhiniemi | Sirkku Peltola | Jani Nieminen |
::
::
Tätäkin sirpaletta voi kommentoida (7) |
