YLE Teemalla lähetetään tänään slovenialainen elokuva Haudasta hautaan. Hesarin esittelyn mukaan elokuva on tragikomedia, joka saa tarinansa mittaan yllättäviä raakoja käänteitä. Elokuvan päähenkilö pitää työkseen hautajaispuheita, joihin lurittelee omiaan.

Samantapaista harrastelee Tšehovin novellin Puhuja päähenkilö Grigori Petrovitš Zapoikin. Tällä Zapoikinilla on

harvinainen taito pitää ex tempore, siis valmistamatta, hää-, juhla- ja hautapuheita. Hän voi puhua ihan milloin tahansa: unenpöpperössä, vatsa tyhjänä, umpihumalassa, kovassa kuumeessa. Hänen puheensa valuu tasaisena, siloisena ja runsaana kuin vesi putkesta: löysiä sanoja hänen puhujasanastossaan on paljon enemmän kuin torakoita missä majatalossa tahansa. Hän puhuu aina kauniisti ja pitkäveteisesti, niin että toisinaan, varsinkin kauppiaitten häissä, hänen keskeyttämisekseen täytyi turvautua poliisin apuun.

Kun kollegion asessori Kiril Ivanovitš Vavilonov – "se juopporatti", "kettu ja kelmi" – haudataan, Zapoikin kutsutaan taas hätiin. Ja Zapoikin antaa puheensa valua, juopporatti muistetaan "reippaana, nuorekkaana, pirteänä ja puhdasmielisenä", muistetaan kuinka hän keräsi "uupumattoman mehiläisen tavoin hunajaa valtiollisen hyvinvoinnin yhteiseen pesään". Puhe miellyttää kaikkia, kyyneleitä nousee silmiin, mutta on siinä jotain outoa...

Puhuja (Orator, 1886) on suomennettu ensimmäisen kerran jo 1906. Kääntäjä oli Rob. A. Seppänen. Sen jälkeen on ilmestynyt Lauri Savolaisen suomennos ja kaksi Juhani Konkan keskenään vähän erilaista suomennosta.