Kolme sisarta Lappeenrannassa | 28.09.2009

Tämän sivuston etusivulla kerrotaan, että Tšehovin on sanottu esittäneen ensimmäisen kuvauksen vieraantuneesta ihmisestä, että hänen on sanottu olleen ekologi ennen ekologiaa, että hänen on nähty kirjoittaneen perheestä jollaisia nyt kutsutaan curling-perheiksi.

Nyt tuohon listaan voitaisiin lisätä, että hänen on sanottu olleen saippuaoopperan isä. Tuorein sanoja on Janne Saarakkala, joka on ohjannut Lappeenrannan kaupunginteatterissa menevän Kolme sisarta. Esitys oli ensi-illassa kaksi päivää sitten, 26.9.

"Tšehov ymmärsi tilannekomiikan ja ihmissuhdekiemuroissa venkoilemisen hilpeyden”, Saarakkala sanoo myös. Teatterin sivujen mukaan Saarakkalan sovitus on kiihkeä, tunteilla ladattu ihmissuhdeviidakko; hauska, riipaiseva ja tunnistettava.

Olisi mielenkiintoista nähdä, miten tarkasti saippuaoopperasisaret pitäytyvät Tšehovin tekstiin, miten onnistuneesti teksti muuntuu saippuaoopperaksi. Pitäytyvät ehkä lähemmin kuin Teater Marsin esitys kaksi vuotta sitten syksyllä, jossa koko Kolmen sisaren porukka oli pantu klovneiksi sirkuksen areenalle. Nyt ollaan sentään kolmen sisaren talossa 1900-luvun alussa.

Tšehovin näytelmien uudelleentulkintoja ajatellessa tulee helposti asettaneeksi jalkansa joustavaan toisaalta-toisaalta-asentoon. Kun lukee Vanja-enon loppua, sitä hetkeä kun Sererbjakovit ovat lähteneet, Astrov ottanut viimeisen ryypyn ja lähtenyt hänkin ja Vanja ja Sonja palanneet laskemaan ruokaöljyjään ja tattariryynejään ja synkkyys vallitsee, niin kyllähän sitä helposti huudahtaa että Ei helvetissä, eihän sitä nyt noin, ja haluaa vähän ravistella Vanjaa ja Sonjaa ja koko näytelmää saman tien. Ja samaa ravistelua voisi jatkaa sisarten kanssa. Musiikki soi niin kauniisti, täytyy elää, täytyy elää. No eläkää! Alla kommer till Moskva!

Mutta kohta sitä jo ajatteleekin että on the other hand... ja vaihtaa jalkaa. Kun lappeenrantalaiset kirjoittavat että sisaret ovat paikallisia supertähtiä, joiden talossa kaikki haluavat hengailla ja joita kiinnostavat komeat miehet ja hohdokkaat työurat ja joiden mielestä ei koskaan saa olla tylsää, niin onkohan tuo nyt ihan oikein, eiköhän tuossa ole vähän oikaistu, eikös sitä pitäisi pysyä vähän lähempänä alkutekstiä?

Onko oikaistu, sitä voi Lappeenrannassa mennä katsomaan syksyllä vielä kymmenisen kertaa. Vuoden viimeinen esitys on uusimman tiedon mukaan 5.12., ja ensi vuoden puolella jatketaan 27.2. asti.

Linkit:
Esityksen sivu | Lappeenrannan kaupunginteatteri |

::
::
Tätäkin sirpaletta voi kommentoida |